Penkinpainajaisia on vietetty jo 1920-luvulla aina helmikuussa, tosin hiukan erilaisin menoin kun nykyään. Kielten kuuntelut tulivat osaksi ylioppilaskokeita vasta 1970-luvulla. Eikö ole yllättävää, että nykyaikainen reaalikoe järjestettiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2006? Ylioppilaskokeet eivät siis ole mikään uusi keksintö, ja vuosikymmenten varrella ne ovat kokeneet yhden jos toisenkin uudistuksen.
Tässä lyhyt oppimäärä ylioppilaskokeiden historiaan!
Vuotta 1853 pidetään ylioppilaskokeiden syntymävuotena. Ylioppilastutkinto sai alkunsa pääsykuulusteluista, joilla selvitettiin, hallitsiko oppilas yliopisto-taitoihin tarvittavat perustiedot. Vuonna 1853 niihin sisällytettiin äidinkielen kirjoitus sekä käännös vieraalle kielelle.
Naiset saivat osallistua ylioppilaskokeisiin ilman erillistä lupaa vasta 1870-luvulla, eivätkä naispuoliset ylioppilaat saaneet ennen tätä pitää ylioppilaslakkia. Eräskin ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen halusi hatun eikä vain lyyraa, ja häntä tietysti paheksuttiin.
1920-luvulla ylioppilaskirjoitusten järjestämisvastuu siirtyi yliopistoilta lukioille. Abiturientit lopettivat koulutyöt jo helmikuussa, jolloin järjestettiin myös penkinpainajaiset. Kevätlukukaudella pidettiin ylioppilaskirjoitukset ja suulliset kuulustelut.
Vuoden 1921 asetuksessa ylioppilastutkintoon kuului viisi pakollista koetta: äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen, matematiikan ja uutena kokeisiin tulleen reaalikokeen. Reaalikokeessa mitattiin ylioppilaskokelaan tietämystä luonnontieteellisissä aineissa sekä historiassa ja uskonnossa.
Ylioppilaita veneessä, mahdollisesti vappuna joskus vuoden 1918 jälkeen. Kuvaaja: tuntematon. Helsingin kaupunginmuseo.
Jos reputti ylioppilaskokeen tai oli sairas koepäivänä, kokeen pystyi uusimaan syksyllä. Muuten kirjoitukset suoritettiin keväisin. Vielä 1900-luvun alkupuolella ylioppilaskokeen suorittanut pääsi suoraan yliopistoon, mutta ylioppilaiden määrän kasvun myötä yliopistot ottivat käyttöön erilliset pääsykokeet.
1900-luvulla ylioppilaslakkeja pidettiin päässä koko kesän. Lukio-opinnot eivät olleet jokaiselle mahdollisia ja kenties siksi tutkintoa pidettiin suuremmassa arvossa kuin nykyään. Ylioppineita puhuteltiin ylioppilaina ja ylioppilaat järjestivät toinen toistaan riehakkaampia tempauksia etenkin vapun aikaan.
1940-luvulla sodat sekoittivat ylioppilaskirjoituksia
40-luvun ylioppilaskokeissa oli eväänä maitoa ja leipää, lisäksi ehkä suklaata ja limpparia. Eväät pakkasi useimmiten ylioppilaskokelaan äiti – lieneekö tämä käytäntö edelleen suosittu?
Toisen maailmansodan aikana rintamalla palvelleille järjestettiin erillisiä “sotilasylioppilaskirjoituksia”. Näissä kokeissa kirjoitettiin ainoastaan äidinkieli, vieras kieli sekä matematiikka tai reaali. Ylioppilaskirjoituksia ei järjestetty lainkaan vuosina 1940 ja 1942, vaan ylioppilaslakin sai päähänsä lukion päästötodistuksen arvosanojen perusteella.
Vuonna 1947 kokeiden määrä putosi neljään, kun ylioppilaat saivat valita matematiikan ja reaalikokeen väliltä. Myös ylimääräisten kokeiden suorittaminen sallittiin.
1950- ja -60-luvuilla arvosanoja yo-kokeissa oli vain i, a, c ja l. Niinpä neljä, saatika kuusi, “ällää” oli huippuhyvä saavutus. Kuuden ällän ylioppilaat pääsivätkin elämässään pitkälle ja menestyivät. Kuutta ainetta enempää ei saanut kirjoittaa.
Vappuhulinaa Helsingissä 1.5.1959. Kuvaaja: Arvo Kajantie. Helsingin kaupunginmuseo.
1970-luvulla ylioppilaskirjoituksia uudistettiin
1970-luvun ylioppilaskirjoituksiin marssittiin leveälahkeisissa housuissa ja villaliiveissä. Nuorukaisten korkobootsit kopisivat ja hippitukat liehuivat helmikuun viimassa ylioppilaskokeisiin talsiessa.
1970-luvulla oli edelleen vain yksi reaalikoe, joka sisälsi kaikki reaaliaineet. Vanhan ajan reaalikokeessa sai itse valita, minkä aineen kysymyksiin vastaa. Vaikka ei olisi tiennyt mitään muuta maantieteestä kuin auringon zeniittipisteen vuodenaikojen funktiona, saattoi silti pystyä vastaamaan maantiedettä käsitteleviin kysymyksiin.
Kielten kuuntelukokeet tulivat osaksi ylioppilaskokeita keväällä 1977. Kaikissa lukioissa ei ollut kielistudioita, vaan teksti kuunneltiin avokelanauhurilta tavallisessa luokkahuoneessa. Oli jännittävää nähdä, toimiko nauhuri moitteettomasti tai kuuluiko tekstin tärkeässä kohdassa ulkoa jotain häiritsevää melua. Koulun sisältä kuuluvat äänet oli estetty hyvin, sillä kuunteluluokkaa lähellä olevat luokkahuoneet pidettiin yleensä kokeen ajan tyhjinä.
Ylioppilaskokeisiin pystyi osallistumaan keväällä, ja arvosanoja sai korottaa syksyllä. Vuoteen 1971 asti hylätty arvosana äidinkielestä merkitsi koko ylioppilastutkinnon reputtamista.
1970-luvulla äidinkielenkokeessa oli kaksi ainekirjoitusta. Niissä tietysti jännittivät eniten annetut kirjoitusotsikot, joita oli kymmenen. Jos ensimmäiselle kerralle ei sattunut mieluisaa otsikkoa, niin seuraava mahdollisuus oli viikkoa myöhemmin. Vastaus, josta sai enemmän pisteitä, jäi voimaan.
Kohti nykyaikaisia ylioppilaskirjoituksia
Vuonna 1994 ylioppilastutkinnon hajauttaminen kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle sallittiin. Hajauttaminen mahdollisti paremman valmistautumisen kokeisiin sekä mahdollisuuden osallistua vaikka kaikkiin mahdollisiin ylioppilaskokeisiin.
Äidinkielen koe on ollut aina pakollinen ylioppilaskokeissa. 1970-luvulla ylioppilaskirjoituksissa äidinkielessä kirjoitettiin kaksi ainetta, joista parempi jäi voimaan. Vuodesta 1996 suomen on voinut suorittaa äidinkielen yo-kokeen toisen äidinkielen kokeena, jos äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame.
Nykyään äidinkielenkoe on kaksiosainen. Vuonna 2007 koe muotoutui nykyiselleen. Siihen kuuluvat tekstitaidon koe sekä esseekoe. Äidinkielen arvosana muodostuu näistä kokeista saadusta pistesummasta.
Vuonna 2006 reaalikoe muuttui ja jokaiselle reaaliaineelle tuli oma kokeensa. Tämäkin oli aikanaan suuri mullistus, ja vaikutti tietysti koko lukion oppimäärän suorittamiseen. Näin oppilailla on parempi mahdollisuus erikoistua johonkin tiettyyn aineeseen.
Vappu Kauppatorilla 30.4.2007. Kuvaaja: Juho Nurmi. Helsingin kaupunginmuseo.
Ylioppilaskokeet ovat yli 160 vuotta vanha juttu. On hämmentävää, että systeemi ei ole muuttunut vuosikymmenten varrella tämän enempää. Penkkarit järjestetään edelleen helmikuussa, kirjoitettavat aineet ovat melkolailla samoja ja vappu on edelleen ylioppilaiden juhlaa. Kenties koko pitkän historiansa suurimman mullistuksen ylioppilaskirjoitukset ovat kohdanneet vasta 2010-luvulla ylioppilaskokeiden sähköistymisen myötä.
Ylioppilastutkinnon digitalisoituminen alkoi syksyllä 2016, ja aikataulun mukaan viimeisimmätkin kokeet suoritetaan digitaalisina keväällä 2019.
Kauas on tultu niistä päivistä, kun matematiikan kokeissa ei ollut käytössä edes laskinta. Ymmärtävätkö nykypäivän ylioppilaat, miten kivuliasta kuuden esseen kirjoittaminen voi olla, kun kirjoittaa käsin kuusi tuntia putkeen? Ensimmäiset ylioppilaat 1800-luvulla tuskin olisivat ymmärtäneet, jos kertoisimme, että 160 vuoden päästä reaaliaineen koe näpytellään tietokoneella.
Lähteet: Ylioppilaslehti, Ylioppilaslautakunta, Abitti
Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo
Jutun ensimmäinen kuva: Ylioppilaat juhlivat vappua 1950-luvulla. Kuvaaja: tuntematon. Helsingin kaupunginmuseo.